Mikä on lapsen etu?

Hedelmöityshoidoista ollaan pian päättämässä eduskunnassa. Jälleen kerran kiivaimman julkisen keskustelun on herättänyt hedelmöityshoitojen salliminen naispareille ja itsellisille naisille. Hedelmöityshoitoja naispareille ja itsellisille naisille vastustavat perustelevat kantaansa usein lapsen edulla. Lapsen etu nähdään tällöin pääasiallisesti oikeutena kahteen vanhempaan - isään ja äitiin. Kuitenkin lapsia elää mitä erilaisimmissa perheissä - heteroydinperheissä, uusperheissä, yksinhuoltajien, naisparien ja miesparien muodostamissa perheissä. Heteroydinperhe itsessään ei voi taata lapselle kestävää ja arjessa toteutuvaa suhdetta molempiin vanhempiin.

Elämme maailmassa, jossa moninaisuus perhemalleissa ja vanhemmuudessa on kiistaton tosiasia. Niin on valitettavasti myös erilaisiin perhemalleihin edelleenkin liittyvä syrjintä ja vähättely. Kun puhutaan lapsen edusta hedelmöityshoitolain yhteydessä, niin olennaista on huomioida myös jo syntyneet lapset ja heidän etunsa. Mikäli voimaan astuu hedelmöityshoitolaki, joka kieltää hedelmöityshoidot naispareilta ja itsellisiltä naisilta, asettaa se samalla erilaiset perhemallit jälleen kerran näkyvästi eriarvoiseen asemaan. Tämä ei palvele yhdenkään jo olemassa olevan lapsen etua, elivätpä he sitten heteroparien, yksinhuoltajien tai naisparien muodostamissa perheissä.

Hedelmöityshoitolaki, joka sallisi hedelmöityshoidot myös naispareille ja itsellisille naisille on askel kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. Samalla se on merkki erilaisissa perheissä kasvaville lapsille siitä, että heidän perhemallinsa on tasavertaisessa asemassa ja yhtä hyväksyttävä kuin perinteinen ydinperhe.

(Julkaistu 1.6.2006 Keskisuomalaisen Mielipiteet-sivulla)

Tärkeitä lähipalveluita

Kulttuuri- ja nuorisolautakunta teki kokouksessaan 12.9. ponnen Lohikosken lähikirjaston toiminnan jatkamisesta 84 400 euron lisämäärärahalla nykyisissä tiloissa, kunnes pysyvä pienkirjastomalli saadaan toteutetuksi. Tämä on selkeä ja vahva kannanotto kirjastopalvelujen merkityksestä kaupungissamme. Sama viesti välittyy kuunnellessa kaupunkilaisten mielipiteitä.Keskisuomalainen uutisoi Lohikosken kirjastolla järjestetyn keskustelutilaisuuden antia (14.9.) ja viesti on selvä: mieluummin toimivat lähikirjastopalvelut kuin trendikkäät katulamput kaupungin keskustassa.

Lähipalvelut -joihin kirjastot ainakin toistaiseksi ansiokkaasti lukeutuvat -ovat ensiarvoisen tärkeitä, mikäli todella halutaan turvata kuntalaisille tasapuolinen mahdollisuus palveluihin. Ilman asianmukaisia tiloja ei mitään palveluja voida toteuttaa mielekkäällä tavalla. Tilojen supistus alkaa kaupungissa olla viety äärimmilleen. Lähikirjastojen supistamisesta saatava säästö on kuntatalouden kokonaisuudessa kuitenkin hyvin pieni. Kyse on pitkälti arvoista ja arvostuksesta eli mihin halutaan panostaa ja mitä pidetään tärkeänä?

Kirjastopalveluiden keskittäminen yhä enenevissä määrin pääkirjastoon ei millään logiikalla lisää tasapuolisuutta kuntalaisten kannalta. Lähikirjastot ovat erityisen tärkeitä lasten, nuorison, lapsiperheiden ja ikääntyneiden ihmisten kannalta. Pidemmällä aikavälillä kirjastotoimeen kohdistuvista säästöistä tuskin voi edes puhua. Lähikirjastot ovat kulttuuripalveluja, mutta ne ovat myös sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja, joihin useimmat jaksavat kävellä tai pyöräillä. Niillä on kulttuurisen hyvinvoinnin edistämisen lisäksi myös sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistäviä vaikutuksia. Mitkä mahtavat olla sosiaali- ja terveyspuolen kustannukset tulevaisuudessa - ihmisten syrjäytymisen ja pahoinvoinnin lisääntyessä?

Pienkirjastomalli on se suunta, johon Jyväskylässä on nyt päätetty lähteä. Pienkirjastoihin panostaminen ja niiden kehittäminen antaa mahdollisuuden säilyttää toimivat, joskin nykymuotoista suppeammat, kirjastopalvelut lähellä kuntalaisten arkista elämänpiiriä. Kypärämäen osalta pienkirjastotoiminta on suunniteltu alkavaksi vasta 2008, mutta tulevaisuus näyttää hyvältä,erityisesti alueen eri toimijoiden aktiivisen yhteistyön ansiosta. Lohikosken pienkirjastotoiminnan vauhdittamiseen ja mahdollisten yhteistyötahojen löytämiseen tarvitaan lisäaikaa. Lautakunnan esittämän ponnen avulla siihen avautuu mahdollisuus. Toivon, että kaupunginhallitus antaa tälle täyden tuen. Kirjastopalvelut ovat osa kaupunkimme kestävää kehitystä. Niihin kannattaa taloudellisesti niukkanakin aikana panostaa.

(Julkaistu 18.9.2006 Keskisuomalaisen Puheenvuoroja-osiossa)

Naiset, valta ja vaikuttaminen -seminaari 23.9.2006 (Jyväskylässä) Järjestäjät Keski-Suomen Vihreät Naiset ry. ja Vihreät Naiset ry.

Oma puheenvuoroni:

Kuuluuko naisen ääni? Globaaleja ja paikallisia pohdintoja Suomessa juhlitaan tänä vuonna eduskuntauudistuksen 100-vuotista taivalta. Erityisenä piirteenä uudistuksessa oli se, että suomalaiset naiset saivat tuolloin täydet poliittiset oikeudet - äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden - ensimmäisten joukossa maailmassa. Tässä puheenvuorossa näkökulmani ei kuitenkaan ole kiinnittynyt vain kansalliseen, vaan haluan tuoda esiin naisten oikeudet myös kansainvälisten ihmisoikeuksien näkökulmasta. Ihmisoikeudet ja niiden toteutumattomuus on vakava ongelma globaalissa mittakaavassa. Globaali ei kuitenkaan ole "tuolla jossain", kaukana meistä, eivätkä ihmisoikeudet ole teema, josta tulee puhua vain suhteessa muihin maihin ja maanosiin, suhteessa "toisiin". Ihmisoikeudet - ja naisten oikeudet osana kansainvälisiä ihmisoikeuksia - on teema, jota tulee mielestäni pitää esillä myös paikallisessa toiminnassa.

Naisten oikeudet osana kansainvälisiä ihmisoikeuksia

YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 1979 naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen, josta käytetään yleensä nimeä naisten oikeuksien sopimus. Suomi liittyi tähän sopimukseen vuonna 1986. Suomen tasa-arvolaki vuodelta 1985 perustuu osittain naisten oikeuksien yleissopimukseen ja osittain pohjoismaiseen lainvalmisteluyhteistyöhön.

Naisten oikeuksien yleissopimuksen haasteena voidaan pitää valvontajärjestelmää. Sama ongelma on nähtävissä monien muidenkin ihmisoikeuksiin liittyvien sopimusten osalta. Vaikka kansainvälinen valvonta on tärkeää, se ei aina toimi, etenkin jos valtiot eivät syystä tai toisesta kunnioita kansalaistensa oikeuksia. Tähän yhtenä syynä lienee se, että ihmisoikeuksien käsite itsessään on ongelmallinen. Sitä ei ole otettu kaikissa maissa kritiikittömästi vastaan ja ihmisoikeuksien on ajateltu olevan länsimaisen liberalismin ja yksilökeskeisen ajattelun tulosta, joka ei välttämättä sellaisenaan sovi ei-länsimaisesta perinteestä kumpuavaan ajatteluun. Tämä on omiaan herättämään epäilyjä YK:n tasoisen elimen todellisesta merkityksestä ja etenkin sen sisällä tehtyjen sopimusten velvoittavuudesta suhteessa yksittäisiin valtioihin. Kansalaisjärjestöjen rooli ihmisoikeuksien toteutumisen valvonnassa on tämän vuoksi todella tärkeää. Siitäkin huolimatta, että se ei ole valtioita oikeudellisesti sitovaa.

Naisten asemasta

Vaikka naisten asemassa on globaalisti ajateltuna suuria eroja eri maiden ja maanosien välillä, niin siinä on myös paljon samankaltaisia piirteitä. Naisten kokema väkivalta ja hyväksikäyttö, myös väkivalta lähisuhteissa, on yleistä kaikkialla. Nais- ja lapsikauppa sekä prostituutio ovat ongelma niin Suomessa kuin muuallakin. Naisten asema työmarkkinoilla ei ole missään täysin tasa-arvoinen. Perheen ja työn yhdistäminen on edelleen naisille vaikeampaa kuin miehille. On hämmästyttävää, että esimerkiksi vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset eivät Suomessa edelleenkään jakaannu tasan molempien vanhempien työnantajien kesken. Ei-heteroseksuaalisilla vanhemmilla ei tämän hetkisen lainsäädännön mukaisesti ole asiaan mitään sanaa sanottavanaan.

Vihreiden naisten yksi eduskuntavaaliteema on köyhyyden sukupuolittuminen. Sitä ei suomalaisessa keskustelussa ole kovin paljon tuotu esiin. Toki yksinäisistä ja työelämästä syrjäytyneistä miehistä on aivan aiheestakin kannettu huolta. Vihreät naiset vaativat köyhyyden naisistumiskierteen purkamista. Tätä varten tulisi tehdä köyhyyspaketti ensi hallituskaudella. Yksinhuoltajat (joista useimmat ovat naisia), eläkeläisnaiset (jotka saavat keskimäärin vain 2/3 osaa miesten eläkkeestä) ja vähimmäispäivärahalla elävät vanhemmat ovat taloudellisesti erittäin heikossa asemassa.

Naisista puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että naiset eivät ole mikään homogeeninen ryhmä, jokin yhtenäinen "toinen sukupuoli". Naiseus voi joissain tapauksissa olla "vain" yksi epätasa-arvoa tuottava tai syrjintää lisäävä ominaisuus yksilössä. Entäpä jos sattuu olemaan vaikkapa vammainen nainen, lesbo tai pakolais- tai maahanmuuttajanainen? Asema on tällöin ainakin lähtökohtaisesti hankalampi kuin keski-luokkaisella, kouluttautuneella, työelämässä mukana olevalla (hetero)naisella. Yhdenvertaisessa ja oikeudenmukaisessa maailmassa täytyy olla tilaa ja mahdollisuuksia erilaisille naisille - ja erilaisille ihmisille. Emme me kukaan muutenkaan samasta muotista tehtyjä ole!

Paikallinen ulottuvuus?

Ajattele globaalisti - toimi paikallisesti, kuuluu tuttu sanonta. Paikallistoiminnassa (esim. poliittisen järjestötoiminnan kautta) pitää mielestäni voida nostaa esiin globaaleja, ihmisoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyviä epäkohtia. Ainakin minua tämä ajatus innostaa mukaan paikalliseen vihreään toimintaan. Keski-Suomen Vihreiden Naisten puheenjohtajana koen tärkeänä, että myös paikallistasolla annetaan erilaisten naisten äänien kuulua. Tämä ei tarkoita sitä, että vain erilaisiin vähemmistöryhmiin tai erityisryhmiin liittyviä asioita nostetaan agendalle, vaan myös aivan "tavallisten" naisten arjen pyörittämiseen liittyvien asioiden vahvempaa näkyvyyttä. Arjen kysymykset eivät ole toissijaisia, eivätkä ne ole vain naisten asioita. Niin, ja kun tarkemmin ajattelee, niin eivätkö lähiympäristöstä huolehtiminen, kierrätys, toimivat julkiset liikenneyhteydet, kestovaippojen suosiminen tai reilun kaupan tuotteet lähikaupan hyllyllä itse asiassa edistä mitä suurimmassa määrin myös globaalien ihmisoikeuksien toteutumista?

Oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta voidaan lisätä arvokeskustelulla ja asennekasvatuksella. Syvimmiltään kyse on syrjivistä rakenteista, järjestelmistä ja/tai ideologioista. Virginia Woolfin teesit hänen 1929 ilmestyneessä teoksessaan "Oma huone" (A Room of One's Own) ovat edelleenkin monella tapaa ajankohtaisia. Woolf totesi seuraavaa: "Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone jos hän aikoo kirjoittaa". Tuon ajan ilmapiirissä sangen provosoiva väite sisälsi ajatuksen siitä, että esteet naisten etenemiselle yhteiskunnassa ovat pääasiallisesti taloudellisia ja sosiaalisia. Nämä välittömästi ja välillisesti ilmenevät esteet eivät ole kadonneet tänäkään päivänä. Tehtävää siis riittää - myös paikallistoimijoille!

Kannanotto (hyväksytty Keski-Suomen Vihreät Naiset ry:n syyskokouksessa 28.10.2006)

Naisen äänen kuuluminen edelleen työn takana

Suomessa on juhlittu kuluvana vuonna eduskuntauudistuksen 100-vuotista taivalta. Suomalaiset naiset saivat tuolloin täydet poliittiset oikeudet - äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden - ensimmäisten joukossa maailmassa. Tämä oli merkittävä askel kohti sukupuolten välistä tasa-arvoa. Naisten osallistuminen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen toimintaan ei kuitenkaan vielä nykyäänkään ole riittävän esteetöntä. Naisia on politiikassa vähemmän kuin miehiä. Työn ja perheen yhteensovittaminen on naisille edelleen suurempi haaste kuin miehille. Naiset tekevät suurimman osan ns. näkymättömästä työstä eli hoitavat kodin ja lapset. Tätä näkymätöntä työtä ei arvosteta eikä sille ole luotu selkeitä taloudellisia mittareita.

Miehet osallistuvat edelleen naisia enemmän yhteiskunnalliseen ja poliittiseen päätöksentekoon siinä missä naisille jää selvästi suurempi osa kotiin ja perheeseen liittyviä tehtäviä ja vastuita. Onko meillä todellisuudessa jako miesten ja naisten politiikkaan? Kuuluuko naisen ääni todella yhteiskunnallisessa päätöksenteossa vai puuttuuko naisilta foorumi vaikuttaa tehokkaasti? Perinteinen poliittinen kielenkäyttö on maskuliinista, kenties sellaista johon naiset eivät helposti taivu tai jossa naisen ääni ei kuulu. Tullakseen kuulluksi naisen tulisi omaksua miehisen kielenkäytön mallit. Naisten on tehtävä paljon enemmän töitä ollakseen vakuuttava politiikassa tai yrityselämässä - etenkin kun kyse on johtotehtävistä.

Vihreiden esittämä perustulomalli olisi yksi keino tunnustaa myös kodeissa ja sen lähellä tehtävä näkymätön työ nykyistä selvemmin. Vaikka asiat ovatkin meillä paremmin kuin monessa muussa maassa, on tehtävää silti vielä paljon. Naisten oikeudet ovat osa kansainvälisiä ihmisoikeuksia. Paikallistasolla nämä voivat liittyä aivan tavallisiin arjen kysymyksiin ja siihen, millaiset vaikutusmahdollisuudet naisilla on lähiympäristönsä, perheensä tai yhtälailla oman työuransa kehittämiseen. Arjen kysymykset eivät ole toissijaisia, eivätkä ne ole vain naisten asioita. Ei ole myöskään syytä syyllistää niitä naisia, jotka haluavat keskittyä uraansa samoin kuin niin monet miehet ovat tehneet ja tekevät. Esteet naisten etenemiselle yhteiskunnassa - esimerkiksi juuri politiikassa - ovat edelleen pääasiallisesti taloudellisia ja sosiaalisia. Todelliseen yhdenvertaisuuteen tarvitaan ennen kaikkea asennemuutosta, jonka kautta molemmille sukupuolille avautuvat samat mahdollisuudet valtaan ja vaikuttamiseen. Naisten tulee näkyä entistä enemmän myös globaalin talouden toimijoina ja tätä varten tarvitaan asennemuutosta, lainsäädäntöä, kansalaisjärjestöjä ja naisten välistä verkostoitumista.

Niina Simanainen
Elisa Heimovaara
Keski-Suomen Vihreät Naiset ry.

Muutosta maahanmuuttopolitiikkaan

Suomessa asuu tällä hetkellä n. 114 000 ulkomaalaista eli noin kaksi prosenttia väestöstä. Ulkomaalaisten osuus työvoimasta on noin kolme prosenttia. Nämä luvut ovat pieniä verrattuna useimpiin EU-maihin, mutta tulevaisuuden Suomi on yhä monikulttuurisempi.

Suomalaisessa maahanmuuttopolitiikkaa koskevassa keskustelussa on erottavissa kaksi erillistä linjaa. Puhutaan humanitaarisesta ja työperäisestä maahanmuutosta. Viime aikoina työperäisen maahanmuuton tarpeellisuutta on korostettu väestön ikääntymisestä aiheutuvan työvoimapulan takia. Maahanmuuttopolitiikan käytäntöjä esimerkiksi työlupien osalta tulisi pikaisesti muuttaa joustavammiksi, mikäli Suomeen halutaan houkutella lisää työperäisiä maahanmuuttajia. Myös Suomessa jo asuvien maahanmuuttajien työllistymistä tulee tukea vahvemmin.

Maahanmuuttopolitiikan suurin haaste on pakolaispolitiikan muuttaminen nykyistä inhimillisemmäksi. Maahanmuuttoon liittyvän byrokratian karsiminen ja ihmisten yksilöllisten elämäntilanteiden sekä tarpeiden huomioiminen ovat ihmistä kunnioittavamman ja käytännössä toimivamman maahanmuuttopolitiikan avaintekijöitä. Järjestöjen vaalikannanotossa (13.2.2007) vaaditaan ulkomaalaislakia muutettavaksi niin, ettei tilapäisiä b-oleskelulupia enää myönnettäisi suojelun tarpeessa oleville turvapaikanhakijoille. Tilapäinen lupa ei oikeuta työhön, opiskeluun tai perheenyhdistämiseen. Tämä ei ole inhimillistä kohtelua, vaan tekee turvapaikanhakijoista täysin syyttä b-luokan ihmisiä.

Turvapaikkapolitiikassa vainon käsitettä tulisi laajentaa. Naisiin ja lapsiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat maailmanlaajuisesti huolestuttavan yleisiä. Poliittisen toiminnan, sotien tai ympäristöuhkien lisäksi tulisi huomioida vahvemmin yksilön henkilökohtaisista ominaisuuksista - esimerkiksi sukupuolesta - johtuva vaino. Eri tavoin väkivallan uhreiksi joutuneille naisille pitäisi pystyä takaamaan turvapaikka Suomesta. Myös EU-lainsäädännön mukaan sukupuolinäkökulma tulee ottaa huomioon turvapaikkahakemusten käsittelyssä. Turvapaikan myöntämisen käytännöt vaihtelevat kuitenkin usein maakohtaisesti ja ovat näin ollen kiinni hakemusta käsittelevän maan viranomaisten valveutuneisuudesta. Yhtenäinen pakolaispolitiikka EU:n alueella tekisi käytännöistä inhimillisempiä ja vertailukelpoisia.

Maahanmuuttajapolitiikkaan liittyy olennaisesti myös maan sisällä harjoitettu kotouttamispolitiikka. Kotouttamiseen tulee ohjata jatkossa riittävästi resursseja, jotta esim. maahanmuuttajien koulutus saadaan laadultaan entistä paremmaksi ja yksilöidymmäksi. Maahanmuuttajat eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan he ovat eri kansallisuuksista ja erilaisista kulttuurisista taustoista tulevia yksilöitä. Erilaisista kulttuureista tulevien tarpeiden huomioiminen edellyttää niin valtiolta, kunnilta kuin muiltakin toimijoilta riittäviä valmiuksia. Yhä kasvava määrä maahanmuuttajista on lapsia ja nuoria. Tämä edellyttää esimerkiksi päivähoidon, koulujen, sosiaali- ja terveystoimen ja erilaisten järjestöjen työntekijöiltä monikulttuurista osaamista.

Myös meidän Suomessa syntyneiden tulee pystyä kohtaamaan maahanmuuttajia. Maahanmuuttajien ja ns. valtaväestön kohtaamisesta soisi tulevan luontevampaa ja arkisempaa. Tarvitaan monikulttuurisia kohtaamispaikkoja, joissa tämä voi toteutua. Huolestuttavana esimerkkinä voi mainita Jyväskylän, jossa tällaista vakiintunutta kohtaamispaikkaa ei kasvavasta tarpeesta huolimatta edelleenkään ole.

(mielipide julkaistu Keskisuomalaisessa 2.3.2007)